Muiden kuin henkilötietojen vapaa liikkuvuus

Yksityishenkilöillä, yrityksillä ja muilla organisaatioilla on oikeus käyttää, kerätä, tallentaa, siirtää tai hallita muita kuin henkilötietoja sekä käyttää datakeskuksia ja pilvipalveluja missä tahansa EU-maassa.

Tämä voi auttaa säästämään kustannuksia; yritys voi esimerkiksi keskittää tietojärjestelmänsä yhteen EU-maahan, vaikka se toimisi useissa maissa.

Henkilötiedot, muut tiedot ja yhdistelmätietojoukot

Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitetulla tavalla.

Muilla kuin henkilötietojoukoilla tarkoitetaan tietoja,

  • jotka eivät liity tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, esimerkiksi säätietoja
  • jotka olivat alun perin henkilötietoja mutta jotka on sittemmin muutettu anonyymeiksi siten, että niitä ei voi millään tavalla yhdistää tiettyyn henkilöön.

Yhdistelmätietojoukot ovat henkilötietojen ja muiden kuin henkilötietojen kokoelmia, kuten yrityksen verotiedot, joissa mainitaan yrityksen toimitusjohtajan nimi ja puhelinnumero. Useimmissa tapauksissa henkilötiedot ja muut tiedot liittyvät yhdistelmätietojoukoissa toisiinsa erottamattomasti. Tällaisten yhdistelmätietojoukkojen käsittelyssä on noudatettava yleistä tietosuoja-asetusta.

Voit tallentaa dataa kaikkialla EU:ssa esim. pilvipalveluihin

Voit valita, mihin tiedot tallennetaan ja missä niitä käsitellään, lukuun ottamatta jäljempänä kuvattuja erikoistapauksia.

Jos tallennat tietoa pilvipalveluun, voit vaihtaa palveluntarjoajaa helposti ja myös siirtää tiedot takaisin omaan tietojärjestelmääsi. Useat pilvipalvelujen tarjoajat ovat tämän takaamiseksi sitoutuneet alan yhteisiin toimintasääntöihin. Luettelo palveluntarjoajista ja toimintasäännöt löytyvät SWIPO-verkkosivustolta en .

Tietojen säilytyspaikkaa koskevat vaatimukset EU:ssa

EU-maat voivat poikkeustapauksissa rajoittaa tiettyjen tietojen vapaata liikkuvuutta, mutta ainoastaan jos se on perusteltua yleisen turvallisuuden kannalta. Tämä voi olla mahdollista esimerkiksi, jos tiedot liittyvät terrorismin torjuntaan tai jos tietojen menettäminen voisi aiheuttaa vakavan liikenneonnettomuuden (esim. lennonjohtotiedot). Tällaiset poikkeukset riippuvat kansallisesta lainsäädännöstä. Tarkempaa tietoa näistä rajoituksista on EU:n asetuksessa muiden kuin henkilötietojen vapaasta liikkuvuudesta.

Kansalliset tiedotus- ja yhteyspisteet

EU:n asetuksessa muiden kuin henkilötietojen vapaasta liikkuvuudesta on määritelty kaksi tietopistettä, jotka EU:n maiden on perustettava:

  • ”Keskitetty tietopiste” – virallinen verkkosivusto, jossa kerrotaan tietojen säilytyspaikkaa koskevista kansallisista rajoituksista ja vaatimuksista.
  • ”Keskitetty asiointipiste” – fyysinen osoite ja/tai sähköpostiosoite, josta voi pyytää lisätietoja.

Jäljempänä Kysy kansallisilta viranomaisilta -osiossa on tiedot kansallisista keskitetyistä tieto- ja asiointipisteistä.

Tietojen jakaminen toimivaltaisten viranomaisten kanssa

Jos toimivaltainen viranomainen esittää perustellun pyynnön päästä yrityksesi tietoihin, ne on luovutettava siinäkin tapauksessa, että tiedot on tallennettu ja niitä hallinnoidaan toisessa EU-maassa. Laiminlyönnistä saatetaan määrätä kansallisen lainsäädännön mukaisia seuraamuksia.

EU-lainsäädäntö

Lisätietoja säännöistä eri EU-maissa

Valitse maa

Itävalta

Bundeskanzleramt

Federal Chancellery

Freier Verkehr nicht personenbezogener Daten Linkki johtaa toiselle sivustolle de

Belgia Belgia – Flanderi Belgia – Vallonia

Service public fédéral Économie, Direction générale de la Régulation économique

Federale Overheidsdienst Economie, Directoraat-generaal Economische Regulering

Föderaler Öffentlicher Dienst Wirtschaft, Generaldirektion Wirtschaftliche Regulierung

Federal Public Service of Economy, Directorate General of Economic Regulation

Single point of contact Free Flow of Non-Personal Data Linkki johtaa toiselle sivustolle frnldeen

Bulgaria

The Ministry of eGovernment

Kroatia

Ministry of Justice, Public Administration and Digital Transformation

Single point of contact Free Flow of Non-Personal Data Linkki johtaa toiselle sivustolle hren

Kypros

Ministry of Research, Innovation and Digital Policy

Tšekki

Úřad vlády, Oddělení evropské digitální agendy, Sekce pro evropské záležitosti

The Section for European Affairs of the Office of the Government of the Czech Republic

Volný pohyb neosobních dat | BusinessInfo.cz Linkki johtaa toiselle sivustolle cs

Tanska

Erhvervsstyrelsen

Danish Business Authority

Opbevaring og deling af data Linkki johtaa toiselle sivustolle da

Viro

Tarbijakaitse ja Tehnilise Järelevalve Amet

Consumer Protection and Technical Regulatory Authority

The Consumer Protection and Technical Regulatory Authority

Economic Cooperation Unit

Consumer and Business Councelling Department

Endla 10A, 10122 Tallinn

Consumer Protection and Technical Regulatory Authority Linkki johtaa toiselle sivustolle enet

Suomi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Finnish Transport and Communications Agency Traficom

Saksa

Bundesministerium für Wirtschaft und Klimaschutz

Federal Ministry for Economic Affairs and Climate Action

Kreikka

Ministry of Digital Governance Directorate of e-Governance Department for Open Governance & Transparency

General Secretariat for Information Systems & Digital Governance Linkki johtaa toiselle sivustolle gr

Irlanti

Department of Environment, Climate and Communications

Irish implementation of EU rules on free flow of non personal data Linkki johtaa toiselle sivustolle ie

Italia

Ministro per l'innovazione tecnologica e la transizione digitale

Presidency of the Council of Ministers Department for Digital Transformation

Largo Pietro di Brazzà, 86 00187

Roma

Ministro per l’innovazione tecnologica e la transizione digitale Linkki johtaa toiselle sivustolle it

Latvia

Ministry of Environmental Protection and Regional Development of Latvia

Nepersondati | Viedās administrācijas un reģionālās attīstības ministrija Linkki johtaa toiselle sivustolle lv

Liettua

Lietuvos Respublikos ekonomikos ir inovacijų ministerija

Ministry of the Economy and Innovation of the Republic of Lithuania

Gedimino Ave. 38, 01104 Vilnius, Lithuania

Europos sąjungos dokumentai Linkki johtaa toiselle sivustolle lt

Luxemburg

Le Service des médias, de la connectivité et des communications

The Department of Media, Connectivity and Digital Policy

Protection des données Linkki johtaa toiselle sivustolle fr

Malta

Data Governance Council

Free flow of non-Personal Data – Malta Linkki johtaa toiselle sivustolle en

Alankomaat

Ministerie van Economische Zaken en Klimaat

The Ministry of Economic Affairs and Climate Policy

Puola

Ministerstwo Cyfryzacji - Swobodny przepływ danych nieosobowych w UE - Krajowy Punkt Kontaktowy i Krajowy Punkt Informacyjny

Ministry of Digital Affairs - Free flow of non-personal data in the EU - National Contact Point and National Information Point

Swobodny przepływ danych nieosobowych w UE - Krajowy Punkt Kontaktowy i Krajowy Punkt Informacyjny Linkki johtaa toiselle sivustolle pl

Portugali

Agência para a Modernização Administrativa

Administrative Modernization Agency

Rua de Santa Marta, 55

1150-294 Lisboa

Romania

Authority for the Digitalization of Romania (ADR)

Autoritatea pentru Digitalizarea României Linkki johtaa toiselle sivustolle ro

Slovakia

Ministerstvo investícií, regionálneho rozvoja a informatizácie Slovenskej republiky slúži

Ministry of Investments, Regional Development and Informatization of the Slovak Republic

Voľný tok iných ako osobných údajov v Linkki johtaa toiselle sivustolle sken

Slovenia

Ministrstvo za javno upravo

Ministry of Public Administration

Tržaška cesta 21

1000 Ljubljana

Digitalisation of society Linkki johtaa toiselle sivustolle ensl

Espanja

Ministerio de Asuntos Económicos y Transformación Digital

Ministry of Economic Affairs and Digital Transformation

P. de la Castellana 162

C.P. 28046 Madrid

Libre circulación de datos no personales en la Unión Europea Linkki johtaa toiselle sivustolle es

Ruotsi

Kommerskollegium

National Board of Trade Sweden

Nya datalokaliseringskrav ska anmälas enligt dataflödesförordningen Linkki johtaa toiselle sivustolle sv

* Tiedot eivät ole vielä saatavilla.

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Onko sinulla kysyttävää yritystoiminnasta yli maiden rajojen, esimerkiksi viennistä tai toiminnan laajentamisesta toiseen EU-maahan? Enterprise Europe Network -verkoston kautta voit saada maksutonta neuvontapalvelua.

Voit hakea neuvontapalveluja myös tukipalveluhaku avulla.

Tarkistettu viimeksi: 05/02/2025
Jaa tämä sivu
OSZAR »