Työnantajan eläkevelvoitteet

EU:n sääntöjen mukaan työnantajilla on erityisiä oikeudellisia velvoitteita, jotka liittyvät sekä lakisääteisiin eläkkeisiin (valtioiden sosiaaliturvan piiriin kuuluvat eläkkeet) että ammatillisiin lisäeläkkeisiin.

Lakisääteiset eläkkeet

Vaikka kukin EU-maa vastaa oman eläkejärjestelmänsä hallinnoinnista, EU:n säännöillä varmistetaan maiden välinen koordinointi silloin, kun työntekijän tilanteeseen liittyy rajat ylittävä tekijä.

Työnantajan on rekisteröitävä työntekijät sen maan sosiaaliturvajärjestelmään, jossa he työskentelevät. Jos työntekijä muuttaa toiseen EU-maahan työskentelemään, työnantajan on varmistettava, että työntekijä on rekisteröitynyt kyseisen maan sosiaaliturvajärjestelmään ja maksaa maksut paikallisten sääntöjen mukaisesti.

Työntekijän siirtyessä eläkkeelle jokainen työskentelymaa laskee omalta osaltaan hänen eläkeoikeutensa kertyneiden vakuutuskausien perusteella. Eläkkeellä olevat työntekijät saavat tämän jälkeen erilliset maksut kustakin maasta.

Tärkeää

Työnantajan on varmistettava, että työntekijät kuuluvat kerrallaan vain yhden maan järjestelmän piiriin, ja pidettävä yhteyttä asianomaisiin viranomaisiin, jotta vältetään aukot eläketurvassa. Tämä ei tarkoita, että yrityksen olisi rekisteröidyttävä oikeushenkilöksi kaikissa niissä maissa, joissa sillä on henkilöstöä.


Jos työntekijä lähetetään tilapäisesti työhön toiseen maahan (enintään 24 kuukaudeksi), työnantajan on haettava A1-lomaketta, jolla työntekijä pidetään sen maan sosiaaliturvajärjestelmässä, josta hänet on lähetetty.

Ammatilliset lisäeläkkeet

Ammatilliset lisäeläkkeet ovat eläkkeitä, jotka maksetaan työnantajien tai työmarkkinaosapuolten yhdessä perustaman järjestelmän kautta ja jotka ovat lakisääteisiin eläkkeisiin nähden erillisiä.

Jos työntekijä lähtee yrityksestä ja muuttaa toiseen maahan, työnantajan on varmistettava, että työntekijä säilyttää kertyneet lisäeläkeoikeutensa. Tämä tarkoittaa, että työntekijä ei menetä siihen mennessä ansaitsemiaan eläke-etuuksia. Lisäksi eläkkeen maksuajankohtaan saakka heidän vapaakirjaeläkeoikeuksiaan on käsiteltävä yhdenvertaisesti niiden työntekijöiden kanssa, jotka eivät ole koskaan siirtyneet toiseen maahan.

Lisäeläkeoikeuksista on annettava selkeää ja yksityiskohtaista tietoa erityisesti silloin, kun työntekijä haluaa lähteä yrityksestä ja muuttaa ulkomaille. Tähän on sisällyttävä tiedot siitä, miten etuudet lasketaan, miten ne säilytetään, sekä edellytyksistä suojattujen eläkeoikeuksien mahdolliselle pääomittamiselle ja siirrolle.

Jos työntekijä haluaa pääomittaa lisäeläkeoikeutensa ja siirtää ne uuteen eläkejärjestelmään toisessa maassa, työnantajan on pyrittävä helpottamaan prosessia mahdollisuuksien mukaan. Kaikki järjestelmät eivät kuitenkaan salli siirtoja, ja ne riippuvat kansallisista säännöksistä ja kunkin eläkelaitoksen säännöistä.

Lisäksi työnantajan on varmistettava, että aika, joka työntekijän on oltava rekisteröityneenä eläkejärjestelmään ennen eläkeoikeuksien saamista, on enintään kolme vuotta.

EU:n laajuiset eläkejärjestelyt

Jos työnantaja toimii useissa maissa, sen kannattaa käyttää rajat ylittävää eläkelaitosta, jota kutsutaan myös lisäeläkelaitokseksi. Näin helpotetaan eläkkeiden hallinnointia eri maissa ja varmistetaan, että työnantajat noudattavat EU:n sääntöjä.

Työnantajan tärkein tehtävä on valita lisäeläkelaitos, joka täyttää kaikki tarvittavat vaatimukset. Työnantajan on otettava selvää lisäeläkelaitosten hallinto- ja investointistrategioista mukaan lukien ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät tekijät.

Työnantajan on myös pohdittava, miten työntekijät voivat halutessaan helpommin siirtää eläkkeensä maasta toiseen. Tämä tarkoittaa, että valitaan sellainen lisäeläkelaitos, joka voi hoitaa kansainväliset eläkkeiden siirrot, ja pidetään työntekijät ajan tasalla heidän eläkkeistään ja niihin mahdollisesti liittyvistä kustannuksista.

Katso myös

EU-lainsäädäntö

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Onko sinulla kysyttävää yritystoiminnasta yli maiden rajojen, esimerkiksi viennistä tai toiminnan laajentamisesta toiseen EU-maahan? Enterprise Europe Network -verkoston kautta voit saada maksutonta neuvontapalvelua.

Voit hakea neuvontapalveluja myös tukipalveluhaku avulla.

Tarkistettu viimeksi: 15/03/2025
Jaa tämä sivu
OSZAR »